LAINAVERTAILU TOI UUDEN AUTON OSTANEELLE VILLELLE SATOJEN EUROJEN SÄÄSTÖT

Lainavertailun avulla on mahdollista säästää parhaimmillaan jopa tuhansia euroja. Siitäkin huolimatta melko harva kilpailuttaa lainaansa. Lainavertailun kautta löytynyt kulutusluotto tuli akuuttiin tarpeeseen, yllättävien menojen horjuttaessa 55 vuotiaan Villen perheen taloutta.

Taloudellinen tasapainottelu oli tuttua kahden teini-ikäisen lapsen isälle. Vaikka vuosittaiset lomamatkat, arjen ylläpitäminen ja lasten harrastukset veivät suuren osan budjetista, ei mistään tärkeästä jouduttu tinkimään, ja rahaa riitti jopa säästettäväksi pahan päivän varalle. Melkein 5000 euron lisäverot yllättivät Villen, kun matkakuluja tai muita vähennyksiä ei yhtäkkiä enää hyväksyttykään. Samaan aikaan lapsiperheen kotiin tuli akuutti tuhansien eurojen remontti. Yllättävät menot tyhjensivät säästötilin hetkessä, eikä kaikki vastoinkäymiset siltikään olleet vielä takanapäin.

Pitkien työmatkojen takia Villelle välttämätön auto hajosi, joka horjutti lapsiperheen taloutta entisestään. Normaalisti Ville oli varautunut huoltokustannuksiin, mutta vastoinkäymisten seuratessa toisiaan oli lapsiperheen talous kovilla. Auton huoltoon kului paljon aikaa ja Ville joutui turvautumaan kalliisiin vuokra-autoihin odottaessaan huollon valmistumista. Oli kuitenkin selvää, että uuden auton hankinta olisi edessä, kun auto hajosi uudelleen vain muutamaa päivää myöhemmin tultuaan huollosta takaisin.

Säästötilin näyttäessä nollaa, oli selvää, että Villen tulisi hankkia rahoitus autoa varten jotain muuta kautta. Ville päätyi kulutusluottoon autoliikkeiden tarjoamien osamaksudiilien sijasta. Autokaupat tarjoavat matalakorkoista osamaksumahdollisuutta, mutta nopea käteiskauppa oli kuitenkin edullisempi käytettyä autoa ostaessa. Kilpailuttamalla lainat Rahoitu.fi -palvelussa, Ville sai heti hakemuksen jättämisen jälkeen 18 erilaista lainatarjousta. Ville päätti hakea hieman isompaa lainasummaa, jotta laina riittäisi kattamaan myös remontista aiheutuneita kustannuksia. Lainavertailun tarpeellisuus tuli selväksi, sillä eri pankkien tekemien tarjousten korot vaihtelivat jopa 30 prosenttia. Ville päätyi ottamaan 25 000 euron lainan 4,9 prosentin nimelliskorolla ja hänelle sopivilla joustavilla lainaehdoilla.

Kulutusluottojen kysynnän lisääntyessä ovat markkinat kehittyneet vastaamaan kuluttajien tarpeita. Moni kuluttaja, jolla on jo valmiiksi luottokorttivelkaa, vippejä tai osamaksusopimuksia, on säästänyt satoja euroja korkokuluja kuukaudessa. Sen on mahdollistanut maksuton lainojen yhdistäminen palvelussamme. Myös kokonaan uuden lainan etsijälle lainavertailu on ehdottoman kätevä työkalu edullisimman tarjouksen löytämiseksi. Lainavertailupalveluita käyttämällä saat kilpailutettua markkinoiden parhaat lainantarjoajat nopeasti yhdellä hakemuksella, vaikka omalta kotisohvalta käsin.

Lainavertailuun pääset tästä

Lue alkuperäinen haastattelu kokonaisuudessaan täältä:

ÄLÄ UNOHDA VERTAILLA LAINOJA

vuotta
Tarvitsemme puhelinnumerosi, jotta voimme ottaa sinuun yhteyttä lainahakemukseen liittyen.
Pyydämme sähköpostiosoitettasi, jotta voimme ottaa sinuun yhteyttä ja lähettää sinulle hakemukseesi liittyviä tietoja. Mikäli sinulla ei ole sähköpostiosoitetta, voit ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme
Arvioitu kuukausierä 342 €/kk

Kuluttajansuojalain mukainen todellinen vuosikorko on 6.27 % laskettuna lainasummalle 35000 €, kun takaisinmaksuaika on 12 vuotta, tilinhoitomaksu 5 €, avausmaksu 30 € ja nimelliskorko 5.80 %. Takaisinmaksettava summa on tällöin 49413 €, eli 343 €/kk. Luottokortti todellinen vuosikorko voi olla 18,97% laskettuna käytetylle lainalle 1500€, kun takaisinmaksuaika on yksi vuosi ja nimelliskorko on 17,50 % Takaisinmaksettava summa on tällöin yhteensä 1646 € eli 146 € kuukaudessa. Lopullinen todellisen vuosikoron määrä, laina-aika ja lainan kuukausierä ovat lainasopimuksessa. Luotonantajat tekevät lainasopimuksen asiakaskohtaiseen arvioon perustuen. Tarjottava nimelliskorko voi vaihdella välillä 4,19 % – 20 % ja vuosittaiset lainakustannukset välillä 0 – 150 €. Tarjottava laina-aika vaihtelee 1–20 vuoden välillä. Tarjottavat lainasummat ovat 500 € – 70 000 euroa.

Requested loan amount

35000

           
Loan period

12 years

Turvallinen

Säästä jopa satoja euroja vertailemalla lainoja

  •  Nopeasti
  •  Turvallisesti
  •  Maksuttomasti

 

VAKUUDETONTA LAINAA 500 – 60 000 €

Lainan kilpailuttaminen kannattaa – voit säästää selvää rahaa! Vertaile lukuisien luotonmynötäjien lainat yhdellä hakemuksella Rahoitu.fi:ssä. Valitse halutessasi tarjotuista lainoista itsellesi sopivimman.